Tänään sain taas kokea sen ihmeen, että Herra oikeesti tietää mitä tekee, ja antaa meijänkin tietää, sillon kun on oikee aika. Heräsin puolenpäivän aikaan ja siitä asti olin vähän down, mutta siinä alussa kuitenkin oli vielä sellaset jees-fiilikset eilis-illan huumasta. Mut iltaa kohti mentäes olo vaan pahentu ja pahentu. No olin siinä rajamailla että tekisin itelleni jotain. Olin jo kokeillu kaikkia mahollisia keinoja mitä mulle oli neuvottu kokeilemaan kun ahistais. Mikään ei ollu auttanu: ei rukoilu, ei Raamatun tutkiskelu, ei hengellinen musiikki ei mikään. Kunnes muistin yhen biisin, Olli Heleniuksen Sinusta voima virtaa..

No eipä siinä mitään, laitoin biisin soimaan ja menin sängyn viereen rukoilee Raamattu edessäni. Ja kuinka ollakaan, taas sain kokee sellasen pienen ihmepelastumisen.. Aloin (jälleen kerran) itkemään ihan täysillä ja samalla koitin laulaa sitä biisiä. Kyllä sieltä itkun seasta jotain avunhuutoja sen laulun kautta tuli, ja ton biisin viimeset lauseet "Sinusta virtaa voima, ristiltä virtaa voima" tuli vaan kuiskauksena ulos, muuhun en kyennyt. Toi oli jo toinen kerta kun tuon biisin kohal käy noin.. Sen jälkeen laitoin Ollin Risti-biisin soimaan ja kuivasin loputkin kyyneleet siinä. Ja enää en halunnu tehä itelleni mitään.

Tostapa jotenkin tuli mieleeni, että sain tietää iltapäivällä että pääsen syyskuussa L-60º:n keikalle Hesaan! Se oli sellanen tietopommi et menin niin sekasin että pois alta vua! :D Kun olin jo vapusta asti ihan down siitä etten pääsis Ällän keikalle tänä vuonna etten näkis niitä Ällän kokoonpanol.. Nyt se siis merkkaa sitä, että ens viikolla nään torstaina Villen kun Supremosilla on Hesassa keika, sitten 10:n viikon päästä nään maailman mahtavimman kokoonpanon eli Ollin, Villen, Tommin ja Markuksen eli L-60º:n!! :P Jihuu ja sit siitä 10:n viikon päästä on Maatis festarit ja siel näkee Juhan poppoon ja Supremosin ja Ollin trion ja BnH:n, eli ai että mitä herkkua snä viikonloppuna luvasa! :P

Tähän loppuun ennen rukousta laitan Ollin Sinusta voima virtaa -biisin sanat tähän, jos vaikka innostuisitte ostamaan mein Ollin uuden levynkin.. ;) (Linkki löytyy tosta oikeelta reunalta ;)

Olli Helenius - Sinusta voima virtaa (Levyltä Aikalisä)

Vanhan lipaston päällä, vieressä suuren kynttilän.
Seisoo pieni krusifiksi, nään kasvot kärsivät.
Sen myyttinen hehku kutsuu hiljentymään.
Hylkäämään hullunmyllyn, hetkeksi pysähtymään.

Kerto:
Sinusta voima virtaa, sinusta lohtua saan.
Väsynyt olen, niin pettynytkin.
Sinusta virtaa voima.

Tähän aion jäädä, mua hulluksi kutsukoot.
Tahdon ottaa susta selvää, mitä tehnyt oot.
Polvistun edessä voiman, jota ymmärrä en.
Sut päästän sisälleni ja jossain tunnen sen.

Kerto:
Sinusta voima virtaa...

Pieni hiljainen ääni, ison miehen hiljentää.
Antaa kaiken mennä, sinä olet enemmän.

Kerto x2

Sinusta virtaa voima,
ristiltä virtaa voimaa.

Ja pienen pieni rukous loppuun:
"Rakas Taivaan Isä. Kiitos siitä että kaikki kääntyy aina parhain päin. Ja kiitos että sä kuulit eilen mun kaverin rukouksen koskien sitä et näkisin Ollin ennen maatista, ja vastasit siihen tänään. Kiitos kun oot antanu mulle ystäviä jotka rukoilee mun puolesta, just sillon ku tarviin sitä.
Kiitos että oot mun tukena aina.
Aamen."

Tänä päivänä kaks asiaa on ollu ylitse muiden, laulaminen ja rakkaus. On niin vaikeeta kun kaks intohimon kohdetta on päällä yhtä aikaa. On nimittäin todella vaikeeta kuunnella musaa ja laulaa kun samaan aikaan miettii sitä henkilöö, jota rakastaa koko sydämestään. Mutta useesti nää kaks, rakkaus ja laulu, kulkee käsi kädessä. Ja ihmekkös tuo, sillä rakkaus tuo hyvän ja hilpeän olon sieluun ja sieluhan se laulaa haluaa, joten.. Siinä sitä ollaan sitten loukussa ja lauletaan möläytellen kaikenlaista kivaa siinä välissä, ja vieläpä ihan selvin päin! :D

Pystyykö näitä kahta asiaa sitten erottamaan toisistaan ikinä? No, enpä usko. Koska aina kun on rakastunut, sielu laulaa ilosta. Vaikka ihminen ei ite laula, niin sielu laulaa ja se näkyy siitä kun ihminen hehkuu ja säteilee iloa ja onnea. Laulu on liittynyt rakkauteen jo varhaisilta ajoilta. Niin kuin Raamatun Laulujen laulussakin se selkiää.

Tähän väliin pari kohtaa Laulujen laulusta.
1:2 "Suudelkoon hän minua, antakoon suudelmiaan!
Ihanampaa kuin viini on sinun rakkautesi."
2:3 "Kuin omenapuun metsän puiden keskellä
on rakkaani nuorukaisten keskellä.
Sen puun varjoon kaipaan lepäämään,
sen hedelmä maistuu suussani makealta."
8:6 "Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten,
pane sinetiksi ranteesi nauhaan.
Rakkaus on väkevä kuin kuolema,
kiivas ja kyltymätön kuin tuonela.
Sen hehku on tulen hehkua,
sen liekki on Herran liekki."

Kaikki kolme lainausta ovat Laulujen laulun neidon sanomia. Mutta juuri tällä tavallahan se menee ihan ylipäätään: omaa rakasta ylistetään monenlaisilla vertauskuvilla ja sanoilla joissa on mahtia. Jos mun kulta lukis tän blogin, sillon ehkä hänkin tajuais mitä tunnen häntä kohtaan ihan oikiasti.. Mutta pian tuo ratkenee kasvotustenkin.. :) Ja kyllä sen kestää että toinen asuu toisella paikkakunnalla, koska: "suurin on rakkaus" (1. Kor. 13)

Ja pari pätkää ensimmäisen Korinttolaiskirjeen 13 jakeesta:
13:1 "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus,
olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali."
13:4-8 "Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku,
ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu,
ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.
Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Rakkaus ei koskaan katoa."
13:13 "Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."

Niin totta kun vaan joku asia voi olla. Ei se oo rakkautta jos kerskuu sillä, ei se oo oikeeta rakkautta jos kadehtii omaa kultaansa. Mitä järkee siin edes olis? Rakkaus on luottamista kumppaniin, uskomista itseensä ja kumppaniinsa ja yhteiseen hyvään tulevaisuuteen, toivomista että suhde olisi mahdollisimman hyvä ja kärsimistä mustasukkaisuuksista ja epäilyistä. Mutta rakkaus, se kestää kaiken, koska se on suurin voima mikä tätä maailmaa pitää pystyssä. Kaikki rakkaus on lähtösin Jumalasta. Mietippä sitä. Yks rakkaus on tän kaiken takana. Kuningas rakastaa meitä, niin sen takia me voidaan rakastaan toinen toisiamme ystävinä tai seurustelukumppaneina etc.. Aivan ihmeellistä! Mä en tajuu tätä kai ikinä. Mutta mun ei tarvii. Isä pitää huolen et mä pärjään näin. :)

Ja sitten (yllätys, yllätys) tähän loppuun taas rukous joka saattelee meit seuraavaan päivään:
"Herra, meijän rakkauden lähde, mä kiitän sua tästä päivästä. Kiitos kun oot rakastunu maailmaa niin paljon, että lähetit ainoon poikas meijän kaltaiseks. Se kun Jeesus ristiinnaulittiin, se osottaa suurinta rakkautta mitä tää maa päällään kantaa.. Siitä ei ikinä voi kiittää sua Isä tarpeeks. Sen vuoks, me voidaankin vaan rukoilla sua ja rakastaa toinen toisiamme. Mä kiitän sua mun rakkaista ystävistä, rakkaista perheenjäsenistä ja sukulaisista, mutta ennen kaikkea siitä maailman ihanimmasta miehestä jolle moon saanu sydämeni menettää ja jota mä saan rakastaa ees täältä kaukaa korvesta asti. Sä välität sen rakkauden kyllä perille saakka. Anna huomisellekin päivälle se rakkauden liekki mitä jokainen meistä tarvii selvitäkseen aina seuraavaan päivään.
Herra sun nimessäs ja veressäs,
Aamen."

Ei se tääkään päivä nappiin menny.. Aamulla otti vaikeesti herätä kellon soidessa 7:45, kun oon tottunu herään puolenpäivän jälkeen.. :) Mut eipähän siinä mitään, hyvää harjoitusta ens viikolle kun joutuu heräileen vähän aikaisempaa kun enon porukat tulee käymään.. Noo, siinä sitten menin kaveria vastaan bussipysäkille.. Me tultiin meille ja oltiin koneella ja pelleiltiin ja piettiin hauskaa, tapamme mukaan.. Olihan meillä kivaa, kieltämättä. Todella hauskaa itse asiassa. Miten jollakin voikin olla niin omituinen huumorin taju mun lisäksi.. :D

No sitten päivällä kaveri lähti kotiinsa ja mä jäin yksin. Heti mut valtas sellanen ahistunut ja yksinäinen olo.. Johtuneekohan siitä, että olin nauranu koko aamupäivän ja yhtäkkiä ei tarvinnutkaan nauraa, vai siitä, et olo oli niin hylätty.. Aiemmin aamupäivällä sain tietää senkin et eräs mulle tärkee ihminen ei kerkeekkään näkeen mua sitten kun oon parin viikon päästä Hesassa. Se sattu, koska tää henkilö on mulle tosi tärkee ja olisin taas halunnu nähä hänet..

Ja kaiken huipuks se Hesan matka alko pelottaa.. Mä en tiijä miten mä selviin siel jos joudun yksinäni jollain metrol/busal/ratikal kulkeen.. Hesa ei ole mua varten, muuta kun ihan keskustan alue.. On mul kaveri mukana siel mut meillä o eri majapaikat ni se o vähä hankalaa.. Mut kait siitäkkii joteski selvii..

Mulla on voimat muuteskin niin lopussa etten mä jaksais vatvoo tälläsiä pikkuasioita mielessäni mut mä en maha sille mitään kun reagoin kaikkeen niin voimakkaasti.. Vähän sentäs oon rauhottunu kun oon kuunnellu Hanna-Maria Heleniuksen Polku-levyä. Suosittelen muuten lämpimästi kaikille, aivan ihan levy! :) Nytten sit aukasin raamatunkin tälle päivälle.. Tuli tarve lukee psalmi 23, Herra on minun paimeneni. Pari kohtaa siitä tähän kirjoituksen loppuun ennen loppurukousta.
Siis psalmi 23, jakeet 1-3 sekä 6:

"Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Hän vie minut vihreille niityille,
hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä.
Hän virvoittaa minun sieluni,
hän ohjaa minua oikeaa tietä,
nimensä kunnian tähden.
- - -
Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minua,
kaikkina elämäni päivinä,
ja minä saan asua Herran huoneessa
päivieni loppuun asti."

Ja tän kirjoituksen ja tän päivän loppuun vielä rukous:
"Isä, tiedät että tää päivä oli vaikea, niin miulle kun monelle muullekin. Mutta jokaisessa päivässä on myös jotain hyvääkin. Mun päivässä se oli se, että sain nähdä kaverini. Ei sitä paljoa tarvita, että päivän voi muistaa iloisena, jostain syystä ne surulliset asiat valtaa etupenkit mielestämme. Mut mä tiedän, että Herra, sä annat meidän muistaa ne pienimmät ilonaiheetkin. Jos ei heti, niin pian kuitenkin.
Herra, sä tiijät miten tän elämän on parasta mennä, sä ohjaat meitä vaikka me joudutaankin tekee valintoja. Mutta sä autat meitä pysymään valintojemme takana, ja autat jos valitsemme väärin. Kiitos siis tästäkin päivästä ja kiitos kun autoit meitä heikkoja pysymään pystyssä.
Herra, sun poikas Jeesuksen Kristuksen nimeen,
Aamen."

Ensimmäisessä kirjoituksessani haluan puhua siitä, kuinka Herra vetää ihmisiä ylös syvistä kuopista lujille kallioille ja antaa heidän elämäänsä uuden virren veisattavaksi.
Kerron tähän alkuun erään tositarinan eräästä tuntemastani ihmisestä.

Nuori, 16-vuotias tyttö on alkanut tämän vuoden puolella parantumaan vakavasta masennuksesta. Hän on lyhyen elämänsä aikana kokenut paljon, liian paljon. Hänellä on ollut hyvin paljon itsetuhoisuutta, hänet on raiskattu, hän on menettänyt läheisiään. Hän on käynyt riparin, vaikka ei ole uskossa, ainakaan kovin vahvasti. Luulen, että hänen elämänsä viimeisin käännekohta ei tapahtunut sattumalta hänen käytyään rippikoulun. Mielestäni ripari valmisti hänet viimeiselle pitkälle ylämäelle kuopasta pois. Nyt hän jo pian laittaa jalkansa lujalle kalliolle ja jatkaa elämää, niin kuin ennen. Ja mikä tärkeintä, Jumala lähetti erään ihmisenkelin riparille tätä nuorta tyttöä varten. Ihmisenkelistä tuli tytölle tärkeä ja ihmisenkeli on ollut suurena apuna pelastaen tytön kerran jos toisenkin. Tämä nuori nainen on saanut kokea paljon, ja tulee kokemaan jatkossakin. Tiedän, että hän joutuu luopumaan ihmisenkelistään melko pian, mutta onneksi hänellä on vielä ystäviä, niin uusia riparilta saatuja kuin vanhojakin. Tiedän, että hän tulee selviämään. Luotan häneen. Hän on vahva.

Laittoiko tämä tarina miettimään? Esimerkiksi omaa elämääsi? No, en saarnaa siitä sen enempää, mutta toivon että mietit onko oma elämäsi sittenkään niin pahassa jamassa kuin luulet sen olevan. Tai jos oma elämäntarinasi on yllä olevan kaltainen, toivon että muistat, ettet ole yksin. On monta, jotka voivat samaistua tuohon tarinaan, osittain tai kokonaan.

Mutta miksi hän aloitti nousunsa juuri riparin jälkeen? Minä rukoilin hänen puolestaan, pappimme rukoili hänen puolestaan, muutama uskossa oleva ystäväni rukoili hänen puolestaan. Hänellä oli rukouspiiri ympärillään. Tämä ei voinut olla sattumaa, ripari antoi sen tytön elämän ympärille uskovaisten suojakehän. Kehää pitää kasassa Isämme.
Niin kuin psalmissa 40, Herra kuulee huutoni, säkeissä 2-4 sanotaan:

"Hartaasti minä odotin Herraa,
ja hän kumartui minun puoleeni
ja kuuli huutoni.
Hän veti minut ylös syvästä kuopasta
upottavasta liejusta.
Hän nosti minut kalliolle,
antoi lujan pohjan askelteni alle.
Hän antoi suuhuni uuden virren,
kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi."

Vaikka tämä nuori tyttö ei välttämättä osannut odottaa Herraa,
minä odotin hänen puolestaan.
Vaikka tämä nuori nainen ei osoittanut avunhuutojaan Herralle,
Herra kuuli ne.
Vaikka tämä nuori tyttö ei uskonut Herran nostavan häntä kuopasta,
se oli silti Herra.
Vaikka tämä nuori nainen ei ylistä kiitoslaululla Herraa,
minä teen sen hänen puolestaan.

Herran Armo ja Rakkaus on ihmeellinen asia. Saamme nauttia niistä tänäkin päivänä.

Tähän loppuun pieni rukous.
"Isä, anna meille taas tähän päivään Voimasi. Anna meidän tuntea Herra Sinun Armosi ja Rakkautesi. Paranna meistä ne, jotka ovat jalkojesi juuressa loukkaantuneita. Anna voimia niille, jotka eivät jaksa enää seistä omillaan. Anna viisautta niille, jotka ovat eksyksissä. Pidä kädestä lapsiasi, etteivät he kaatuisi. Ole kanssamme tänäkin päivänä.
Aamen."